Sacchan's Chamber of cosplays

Sunday, February 10, 2013

Kun veli päättää...

Minulla on siis ollut se "Projekti X" Kitacon 5:sta varten jonkin aikaa työn alla. Tämän projektin olen halunnut pitää salassa ihan vain kiusatakseni teitä, nyt se kuitenkin paljastuu.
Kyseinen projekti sai alkunsa kun yritin pähkäillä cossia Kitaconiin. Halusin luoda jotain ihan uutta. Minun oli tarkoitus cossata Rangiku Matsumotoa Bleachistä siellä, mutta se ei vain innostanut. En saanut päätettyä cossiani millään, joten päätin kysyä veljeltäni ideoita, ja se hänen heittämän idean näky oli tämä.

Kosuzu Hakuouki Reimeirokusta
Olin kyllä suunnitellut joskus cossaavani Kosuzua, mutta se olisi ollut joskus vuonna Harada ja keihäs, ja kaiken lisäksi se olisi ollut tämä versio:

Sen piti välttämättä olla se ylempi~ Tämänkin teen kuitenki joskus!
Aluksi en suostunut Kosuzua tekemään, mutta sitten veli teki tästä haasteen. Apua en saanut kysyä kavereilta eikä internetistä, kuvat sain ainoastaan hakea. Mahdolliset researchit piti hakea kirjoista. Jos saan tehtyä cossin ennen Kitaconia, veli opettelee käyttämään ompelukonetta eikä minun koskaan enää tarvitse stressata hänen cossien kanssa. Jos taas en olisi tehnyt/onnistunut olisin joutunut maksamaan veljelle 10€ sakkoa ja siivoamaan hänen huoneensa. Päätin siis ryhtä cossin tekoon! Aluksi se oli yhtä perkelöintiä, mutta mitä enemmän sain cossiani valmiiksi, sitä enemmän rakastuin siihen.


Nyt kuitenki niitä kuvia eilisestä photoshootista!

Cossaaja: Minä
Kuvaaja: Veli Sikiö





Ja pitihän se ainakin yksi tällainen lisätä!


~Sairu-chan is out~




8 comments:

  1. Vai että Kosuzu oli se salainen projekti! :'D Joku vaan se jaksaa väkertää haastavia cosseja! Hieno tästä tuli, harmi vaan ku en ole Kitaconiin menossa tänä vuonna niin en näe tätä siellä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Pffffft, ihme, että tämä joku tosiaan jaksoi. Kiitoksia paljon <3 Etköhän joskus pääse näkemään tämänkin! ^w^

      Delete
  2. Ja Ibuki tykkää! :''DD Ku sais vain sen valmiiksi ajoissa.. No pakko kai se on taas mennä laittamaan saumuriin langat takas ja yrittää uudestaan paremman menestyksen toivossa 8DD sen verra inspistä saa ku kattoo sun kuvii :33 <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. No awwwwwws ~<3 Kyll sie saat sen valmiiksi! Pidä tuo asenne! <3 :'3

      Delete
  3. Niin kuin sanoin, ihana <3 Kosuzu sopii sulle, oot niin söpö!! Olen ylpeä että jaksoit tehä tän cossin, ku itekki tiedän et se voi olla hieman haastava 8'D hihihi

    tekis mieli tulla Kitaconiin nyt todella paljon! DAMN!!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ohmaigerd~! Kiitoksia! <3 Ihanata kuulla, että minussakin on jotain ylpeyden aihetta XD Haastavaahan tuo oli, mutta selvittiin! 8D


      Tule tule tule~ o 3 o Tulen kuitenkin varmasti cossaamaan Kosuzua vielä myöhemmin! Kesään asti jos vain maltat odottaa~! o/

      Delete
  4. Lisää Hakuouki cosseija <3

    Hyvät kuvat muuten! Puku näyttä siistiltä ~

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hakuoukista ei saa tarpeekseen <3

      Kiituksia! o/ Ihana kuulla, että työni tuotti tulosta!

      Delete